Kuntavaaliehdokas ja Raision Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Taija Kainulainen (vas.) pohtii kevään 2017 Vasen Raisio -lehden kirjoituksessaan työn ja vanhemmuuden yhdistämistä ja muistuttaa, että varhaiskasvatus on ennen kaikkea lapsen etu.
Olen ammatiltani parturi-kampaaja, tunnen yksityisyrittäjän arjen ja säädökset. Yrittäjyys kahden lapsen äitinä on haastavaa, ja mielestäni pitäisikin löytää keinoja, miten työtä ja vanhemmuutta saataisiin paremmin kohtaamaan.
Muutettuani Raisioon perheeni kanssa kunnan asiatkin ovat luonnollisesti alkaneet kiinnostaa. Aiempaa kokemusta minulla ei ole kuntapolitiikasta, mutta kahden pienen lapsen äitinä monet kunnan palvelut ovat jo tulleet tutuiksi.
Raisio on sopivan kokoinen kaupunki: peruspalvelut ja julkinen liikenne toimivat, ja lasten kannalta on käytännöllistä asua Raisiossa.
Kotiäitinä / yrittäjänä olen huolissani Raision päätöksestä rajoittaa subjektiivista päivähoito-oikeutta. Haasteen luo esimerkiksi vanhempien osa-aikatyö sekä muuttuva työllisyystilanne. Mikäli toinen vanhemmista on työtön, hoitaa kotona muita lapsia, tai opiskelee osa-aikaisesti, on lapsi oikeutettu osa-aikaiseen päivähoitoon. Aikuisen työllisyys- tai elämäntilanteen muuttuessa, löytyykö tarvittava hoitopaikka riittävän nopeasti?
Päivähoito-oikeus on ensisijaisesti lapsen oikeus, ei vanhemman. Samalla se kuitenkin tukee myös koko perhettä ja työnantajia. Mielestäni pienen lapsen vanhemman siirtyminen työelämään pitäisi olla kannustavaa ja joustavaa, eikä herättää etukäteen turhaa stressiä tulevien työtuntien määrästä tai työsuhteen kestosta. Vanhemmalla pitää olla varmuus, että lapselle järjestyy hyvä hoito, turvallisessa ympäristössä.

Raision Vasemmiston kuntavaaliehdokas Taija Kainulainen etsii parempia keinoja yhdistää työ ja vanhemmuus.