Raision Vasemmistoliiton kunnallisjärjestö toimii tasa-arvoisen ja kaikki kuntalaiset huomioon ottavan Raision puolesta. Järjestämme toritapahtumia ja keskustelutilaisuuksia sekä koordinoimme Raision Vasemmiston vaalityötä ja kaupunginvaltuuston ryhmän toimintaa.
Toiminnassamme mukana olevat ihmiset ovat joko suoraan kunnallisjärjestön tai sen paikallisyhdistysten jäseniä. Toimistomme löydät Raision keskustan tuntumasta, Friisilän koulun naapurista, Raision Pinskujen tiloista.
Raisiolaiset aluevaaliehdokkaat 2022
Kuntavaalit 2021
Raision Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on kuluvan valtuustokauden ajan pitänyt kovaa ääntä laadukkaista ja saavutettavista lähipalveluista, lähiluonnosta ja virkistysalueista, lasten, nuorten ja ikäihmisten asioista sekä paremmasta lähidemokratiasta. Olemme jättäneet ahkerasti valtuustoaloitteita sekä vaikuttaneet päätöksentekoon kokouksissa ja kulisseissa. Nyt on aika jatkaa tätä ansiokasta työtä!
Kesän 2021 kuntavaaleissa tahdomme kasvattaa nykyistä ryhmäkokoamme kuudesta seitsemään ja saavuttaa toisen paikan kaupunginhallituksessa. Teemat, joista lupaamme puhua jatkossakin liittyvät kaikille saavutettaviin ja laadukkaisiin lähipalveluihin, kaupungin työntekijöiden hyviin työoloihin, vastuulliseen talouspolitiikkaan ja pienemmän puolella pysymiseen.
Ehdokkaamme kesän 2021 kuntavaaleissa Raisiossa
Meitä Vasemmiston kuntavaaliehdokkaita Raisiossa on 32. Ehdokasjoukostamme löytyy kaikenikäisiä ja -taustaisia ehdokkaita – tutustu ehdokkaisiin tarkemmin Vasemmiston vaaligalleriassa!
Sari Alanko | Shiva Haghdoust | Kari Hanka |
Suzana Hecimovic | Sari Helevä | Antonina Huovinen |
Juha Jormanainen | Aki Kaarnisto | Taija Kainulainen |
Seppo Kalliotie | Annika Karvonen | Eveliina Korpela |
Aimo Koskela | Eeti Koskinen | Jari Laakkonen |
Aarre Lehtonen | Emma Lindqvist | Jarmo Merinen |
Seppo Meskanen | Fikret Mujckic | Gislain Fabrice Ngandjieu |
Oili Niittynen | Pekka Närhinen | Leena Rihko |
Risto Rihko | Juha Salovaara | Anne Sinilaakso |
Jari Smith | Sari Suominen | Eveliina Tyyskänen |
Kari Vesasto | Taina Virta |
Ajankohtaista:
Vielä tänäkään vappuna ei päästä torille, mutta virtuaalisesti on tarjolla jos jonkinmoista mukavaa tekemistä vappuaatoksi ja -päiväksi!
Vasemmiston vappua vietetään lauantaina 1.5. kello 12 alkavassa striimilähetyksessä vasemmistoliiton Facebookissa ja YouTube-kanavalla. Vappupuheen pitävät puheenjohtaja Li Andersson ja opetusministeri Jussi Saramo. Lisäksi ohjelmassa on muita vappupuheita ja -tervehdyksiä sekä musiikkiohjelmaa. Tapahtuman osallistumislinkin löydät FB-tapahtumasta: https://www.facebook.com/events/1384904568533846
KSL-opintokeskus ja Työväen Sivistysliitto järjestävät vappuaattona 30.4. klo 12 alkaen Laulusta alkaa vappu -laulutapahtuman verkossa. Yhdy Monna Kamun ja Jarmo Julkusen vappulauluun etäkaraokessa! Voit katsella, kuunnella ja laulaa mukana koko viikonlopun ajan. Osallistumislinkin löydät täältä: https://www.facebook.com/events/356234515780109/